21.5.2013

Flo-rida vois joskus tehä oman biisin

Päivän tärkee mielipiteenilmaus.

IMG_2864IMG_2863IMG_2865IMG_2866

Viikonloppu mökillä oli ja meni jeejee. Mielummi oisin ottanu arskaa ja rillannu kavereitten kaa oulussa, mutta kai sielläki joskus pitää käydä. Käytii paatteilee ja lapioin paskaa.

Mulla oli tänää eka ajotunti! Se oli melkeen hirveetä. Ajettii minuutti parkkipaikalla täynnä autoja, jonka jälkee siirryttii jo hintan huudeille kruisaamaan elävien olentojen sekaan. Olin varma, että ryssäytän sen auton jottai mummoa päin, mutta onneksi suonissani virtaa loistavien kuskien veri.

"Ajappa Alina vähän keskempänä tietä, ettei ryssäytetä nuita oikean puolen postilaatikoita kumoon."

18.5.2013

konemusaa 4



Pitkästä aikaa taas tätä mussiikkia, joten vanhojakin biisejä on messissä. Parhaat palat mun soittolistoilta siis! Tekis mieli itkeä verta, ku nää on nii hyviä. Varsinkin kuudes. Biisi ei voi olla huono, jos on Nadia Alin vokaalit.

Ja vaihtakaa taivaan tähden laaduksi 360p!

17.5.2013

tuira on paras ja kesä

IMG_2813 IMG_2806 IMG_2807 kaverikuva IMG_2812 IMG_2808 IMG_2810 IMG_2811 IMG_2809

Skippasin tänään koulun, koska meillä meni eilen myöhäseen kaiffareiden kanssa tuirassa ja sain varsin kauheen herätyksen aamupäivällä. Kuorsasin omassa sängyssä vähissä vaatteissa ja ovikello alko piriseen. Koska en jaksanut pukea, en myöskään jaksanu mennä avaan ja aattelin että siellä ois ollu jotai jehovia. Hetken päästä joku tulee omilla avaimilla sisää ja kuulen kahden tuntemattoman miehen puhetta. Lähes kirjaimellisesti paskansin housuun ja luulin että mut raiskataan ja tapetaan, eikä vältämättä siinä järjestyksessä. Rupesin ettii vaatteita päälle ja ryntäsin olohuoneeseen, jossa kaks huomioliivimiestä seisoo. "Anteeksi häiriö, mutta meillä ois aika varattuna teidän parvekkeen (joku-vitun-fiini-remppa)tarkastukseen."

"Joo ei mittää, kattokaa vaa rauhassa." Vetäydyn omaan huoneeseen ja lukitsen oven perässä. Edelleen paskat housussa. "Ei mittää".. eipä.

Aamuisen välikohtauksen jälkeen lähin tyttöjen luo biitsille tuiraan. Juotiin skumppaa, otettiin arskaa ja saatii pojjatki paikalle. Oli huippua! Jouduin kuitenki lähtemään aikasemmin, kun kyyti mökille starttas. 

15.5.2013

KOLMESATAA (300) LUKIJAA

Aika hurjaa. Ainaki mulle.

IMG_2766 posssss IMG_2768

Oon ollu koko alkuviikon aika kiireellinen nainen. Alotin maanantaina autokoulun ja oon rampannu teoriatunneilla tähän mennessä 9h, eli ylimääräistä aikaa ei iha mahottomii oo ollu koulun lisäksi. Ens viikol on jo ekat ajotunnit! Nää vikat viikot on täynnä tekemistä ja ressiä. Onneks loppuviikosta pystyy jo relaa ja vkl mää suuntaan mökille. Sotkamoon luvattu yli 20 astetta ja suunnitelmissa ois käyttää meidän uutta venettä neitsytmatkalla. Uus paljukin tönöttää jo rannassa, voipi tulla mukavata!

Mulla ois kans jotain sanottavaa. Tänä kesänä lonkkaajien populaatio (erityisesti tyttöjen keskuudessa) on kasvanu ilmiömäisesti verrattuna viime kesään, jolloin pystyin laskemaan oulussa näkemäni tyttökruisaajat yhdellä sormella. Siks aattelinkin antaa muutaman hienon elämänohjeen jo muutamien havaintojen perusteella. Jos aiotte täydellisillä asfalteilla taluttaa lautaa kainalossa, niin jättäkää se suosiolla kotiin. Käsi väsyy turhaan ja näytätte varsin huvittavalta. Tehkää palvelus laudallenne ja jättäkää se myös kotia sateisella säällä, koska silloinhan ei rullailla. Lauta ei tykkää ja uudet tossut on märällä maalla kruisailun jälkeen entiset. Aamen.



Hyviä kruisailuja!

12.5.2013

ROME lll

IMG_2761 IMG_2497-001 IMG_2749 IMG_2763 IMG_2006-001 IMG_2758 Sikstuksen kappeli jee. Ihmisiä talutettiin ulos, jos erehtyi ottamaan valokuvia kappelissa kuvauskiellosta huolimatta, mutta senkin uhalla päätin räpsästä muutaman ruudun ihmisvilinässä. Tänne asti ku on tultu nii kyllä minä sen kuvan otan, perkele. Tuollahan katossa on se kuuluisa Aatamin luominen -maalaus. Vaikka hulppea tuokin kappeli oli, nii silti hämmennyin kuinka mitätön tuo "niin hehkutettu" maalaus oli kaikkeen muuhun verrattuna. IMG_2753 IMG_2762 IMG_2757 IMG_2754 IMG_2759 meizzi colosseumilla jeejee IMG_2755 IMG_2756 IMG_2764 IMG_2061-001

Hetkonen nyt. Mitä helevettiä. Jälleen bloggerin aukaistuani jouduin hieraisemaan silmiä useampaan otteeseen, ku teitä lukijoita oli tullu alle tunnissa iha liikaa. Ja vastaus tähä löytyikin taas tilastoista ja kiitokset ohjautukin nyt Lockingin Emilialle. Täytyypähän tähän väliin mainita kyseisen lokin olevan mun ehdottomia lemppareita, käykääs tsiikailee. Kunnon kestovirneet seukin kuukauden taas naamalla, kiitti Emilia ihan armottomasti!

MINÄ TÄS MOI

ipuhe

Halusin vaan tulla kertomaan kaikille mammoille hyvää äitienpäivää ja tältä meatball babylta erityisesti omalle mammalle toivotukset ja onnittelut, kuinka onnistuitkaan kasvattamaan musta näin tasapainoisen ihmisen. Joo.

Espoon ghetto baby kuittaa.

11.5.2013

ROME ll

IMG_2730IMG_2739IMG_2733IMG_2729IMG_2404-001IMG_2740 meizzi vatikaanissa jeejeeIMG_2732 Pikkanen kappeli. En voi vaan sisäistää, että joku kaiffari tai useampi on maalannu tän huoneen lattiasta kattoon omin pikku kätösin jokaista yksityiskohtaa myöten + 50 samanlaista huonetta. IMG_2738IMG_2736IMG_2734IMG_2499-001IMG_2735IMG_2731 Ateistinkin henki salpaantui Pietarinkirkossa. IMG_2461-001

Lisää tunnelmia Roomasta. Kieltämättä huvittas olla enemmän Italiassa koska Oulussa on taas ollu pikkasta paskamyrsyä koko loppuviikon. Keskiviikkona kävin pyörähtää koulussa ja torstaista asti onki oltu sitte lomalla. Vanhalla paloasemalla on istuttu tällä viikolla, lähinnä kattelemas pelejä ja safkaamassa. Siellä on muuten taivaalliset bbq wingsit, suosittelen! Aamen.

9.5.2013

ROME

IMG_2691IMG_2722IMG_2714IMG_2715IMG_2717IMG_2726IMG_2719IMG_2721IMG_2728IMG_2720IMG_2724IMG_2725IMG_2716IMG_2727IMG_2397-001IMG_2723

Mä oon takas! Hyvää ruokaa, komeita miehiä ja halpaa alkomahoolia - Rooma oli täydellinen! Mä niin nautin kyseisestä kaupungista. Kaunein missä oon käyny! Kaikki talot oli kertakaikkiaan upeita ja meidän huoneisto sijaitsi mahtavalla paikalla. Ovi aukesi suoraan ostoskadulle ja parin metrin päässä oli jos jonkinlaista jäätelöbaaria ja raflaa. Säät suosi vain kaks päivää, joten mun bruna jäi taas hankkimatta. Pettynyt olin kuitenkin Rooman shoppailutarjontaan. Kivat kaupat pysy laskemaan yhden käden sormilla ja hinnatkin oli hieman kalliimpia. Löysin ihania vansin uuden malliston kenkiä, mutta niidenkin hinnat lähenteli sataa euroa. Shoppailin tajuttoman vähän ja rahat tuhlasinkin italialaiseen jäätelöön.

Maanantaina äiti täytti tasavuosia, joten käytiin ostaa sille aamulla shamppanjaa ja haettiin krepit aamupalaksi. Juhlittiin illalla pitemmän kaavan illallisella juutalaiskorttelissa. Kyseisessä kaupunginosassa syötiin useemmankin kerran, nimittäin juutalaisravintoloissa oli parasta ruokaa! Tällä matkalla juhlittiin siis meidän äitiä ja mua. Tää matka oli mun aikainen synttärilahja.